Vuosi 2003 oli siihen mennessä ollut todella kylmä ja sateinen. Talvella oli paljon lunta, eikä kesän helle-ennätys ylittänyt kertaakaan kahtakymmentäyhtä astetta. Tuuli riepotteli puiden lehtiä ja lipputangon lippua raesateiden pommittaessa kasvihuoneiden ikkunat hajalle. Kurpitsat paleltuivat kasvimaalta, kesäöiset kukat kuolivat penkkeihinsä.

Olin silloin yhdeksänvuotias. Asuimme pienellä maatilalla järven rannassa. Talomme oli puinen ja sävyltään tummanpunainen. Ulkorakennuksia oli kaksi, pieni, keltainen rantasauna ja kasvihuone. Laiturin kärjessä roikkui kiinni punaiseksi maalattu soutuvene. Isällä oli tapana soudella sillä päivittäin.

Se oli kaunis kesäilta. Kaikesta kylmyydestä huolimatta ilma oli sen vuoden parhaimpia. Isä oli lähtenyt jälleen kerran soutelemaan.

Kun puhelin soi, juoksin innokkaana vastaamaan. Ojensin pettyneenä luurin äidille, jota iäkkään kuuloinen, syvä-ääninen mies kysyi puhelimeen. Katselin vaiteliaana, kun äiti puhui puhelimessa; nyökytteli, myönteli ja sanoi muutaman sanan.

Yhtäkkiä äiti valahti kalpeaksi, valkoiseksi kuin lakana. Katsoin hämmästyneenä, kun hän käveli makuuhuoneeseen. Yritin seurata perässä, mutta äiti sulki ja lukitsi oven tylysti suoraan kasvojeni edestä.

Elämäni pahin päivä. Äiti tuli luokseni keittiöön ja pyysi minua istumaan alas. Silloin ajattelin, että hän taisi olla todella järkyttynyt, kun ei huomannut minun olevan jo valmiiksi istumassa. Kysyin äidiltä, liittyikö puhelu jotenkin isään. Äiti kertoi vaitonaisena, että isä ei enää tulisi takaisin. Katsoin häntä vakavana ja ymmärtäväisenä, vaikka oloni ei ollut lainkaan sellainen. Luulen, ettei meistä kumpikaan ymmärtänyt toistaan paremmin.

Myytyämme talon ja tontin, muutimme kaupunkiin. Äiti halusi kauas maalta ja kauas merestä, kauas kaikesta mikä vähääkään muistutti isästä. Äiti alkoi käydä töissä, minä menin uuteen kouluun ja sain uusia kavereita. Isästä puhuttiin enää vain juhlapyhinä, lähinnä jouluna ja äidin ja isän hääpäivänä.

En ole vieläkään varma, kuinka selvisimme eteenpäin. Muistan vain, että sinä vuonna ensilumi satoi tavallista aikaisemmin.